Viime palkkapäivän alla muokkasin seuraavaa, valmiiksi supertiukkaa budjettiani, vähän epätoivoisena. Katsoin Nordean laskua kun mietin paljon siihen pystyn maksamaan lyhennyksiä ja silmiini osui maininta lyhennysvapaasta kuukaudesta. Mietin asiaa yön yli ja päätin pitää ihan täydellisen välikuukauden velkojen kanssa. Palkkapäivänä lähti Nordealle satanen, joista noin puolet menee korkoihin ja Visaan maksan varmaan korkojen lisäksi taas sen 20 €, en ole vielä ihan päättänyt mitä sen kanssa teen. Itse laskun maksoin taas ostoksia kierrättämällä. Paikkasin hätärahaston tietysti heti ja palautin ennakoihin aiemmin lainattuja rahoja. Edellisen kuukauden vajeita paikkasi myös 250 € palautunut vuokravakuus, jonka olin lainannut lapselleni ja unohtanut sen olevan muuton myötä tulossa minulle takaisin.
Eli velat ei kovin montaa kymppiä lyhene tässä kuussa, niistä ei tarvitse erillistä päivitystä tällä kertaa tehdä 😁
Miten sitten käytin ”ylimääräiset” rahat. No minäpä pyrähdin kaupunkilomalle Eurooppaan ja se muuten teki todella hyvää! Sen lisäksi muutenkin löysäsin vähän ja nyt mennäänkin taas suu säkkiä myöten seuraavaan palkkaan, onneksi se tulee jo keskiviikkona 😅 Päätin jo edeltä, että en pode pätkääkään huonoa omaatuntoa irrottelusta. Pari kuukautta on jo lipsunut ja korjausliikkeen sijaan on vain tehnyt mieli löysätä kunnolla, joten se on nyt tehty. Jospa saisi uutta motivaatiota kun tietää, että ilman velkoja mulla olisi aina tuollaisia ”ylimääräisiä” rahoja saatavilla. Huhtikuussa olisi seuraava lyhennysvapaa 😆 Eihän tämä nyt varsinaisesti aiheuttanut muuta kuin pidensi kuukauden verran veloista eroon pääsyä.
Tähän olisi hyvä päättää, mutta tunnustan vielä hakeneeni valmiiksi 3 tuhannen euron luottopäätöksen ja vielä Resurs Bankilta 😳 Näillä näkymin pystyn maksamaan sen kerralla pois huhtikuun lopulla, jolloin siihen ei tulisi mitään ylimääräisiä kuluja. Mutta olen myös alkanut harkitsemaan sen muuttamista 12 kk korottomaksi osamaksusopimukseksi, jolloin kuluja tulisi 30 € avaamisesta ja olikohan 4 € per lasku. Täytyy vähän laskeskella miten se vaikuttaa kuukausimenoihini eli maksanko samalla summalla ennemmin jo olemassa olevia korollisia luottoja. Lasku tulee kuitenkin vasta noin kuukauden päästä, joten tässä on aikaa vielä pyöritellä lukuja. Ihan koko summa ei ole tulossa käyttöön, mutta lähes. Muuten kertoisin mihin tuo summa menee, mutta se saattaisi tehdä musta liian tunnistettavan. Ehkä mainitsen joskus myöhemmin.
Vähän korkeampi kynnys on julkaista tätä, melkein teki mieli pimittää koko juttu. Näillä en nyt ihan hirveästi vielä aiheuta vahinkoa, enkä ole vajoamassa epätoivoiseen osamaksusuohon takaisin, mutta ensi vuoden kesän loppu on vähän epärealistinen tavoite velattomuuteen. Ehkä ensi vuoden loppuun mennessä. Toisaalta suunnittelen loppuvuoteen myös toista useamman tuhannen kuluerää, en nyt vain kertakaikkiaan jaksa/pysty/halua odottaa niin kauaa, että ensin olisin velaton ja sitten vielä säästäisin etukäteen rahat. Mietin asiaa aikani ja teen päätökset sitten joskus myöhemmin pitkän harkinnan jälkeen. Ja katson kehtaanko ikinä kertoa tänne 😶
Kuulostaa suoraan sanottuna huolestuttavalta. Entä jos pienennät velan lyhentämistä vähän, jotta elämässä olisi varaa pieniin iloihin, mutta jatkaisit kuitenkin velkojen lyhentämistä? Uudelle velalle sanoisin kuitenkin ei, ei ja ei. Siihen ei ole varaa.
VastaaPoistaVarmaan pitää arvioida sitä lyhennysten kokoa, mutta kovin paljoa ei ole varaa pienentää, koska minimit ovat niin suuret. Tai miettiä maksujärjestystä vielä uusiksi, sillä saisi hissukseen vähän enemmän pelivaraa.
PoistaIhmetyttää kans miksi otat uutta velkaa, mutta hankala sanoa, koska et avaa asiaa sen kummemmin. Jos maksaisit lainanlyhennyksiä vaikka minimiellä kuukaudessa ja säästäisit ylijäämää rahaa niin ehket tarvitsisi uutta lainaa?
VastaaPoistaNoin niinku muuten löysäily ja rennommin otto kuulostaa hyvältä. Tiedän, miten raskasta ja kuluttavaa on koko ajan laskea ja olla tarkkana ja elää suu säkkiä myöten. Se kuluttaa. Ja välillä on hyvä höllentää tahtia. :)
Minimierät on niin suuret, että nyt kun asuntolainan lyhennysvapaa on loppunut, niin pystyn maksamaan niiden päälle enää vain reilun satasen. Sen summan säästöön laittaminen kerryttäisi säästöjä tuskaisen hitaasti.
PoistaMeinaan leikkauttaa näköni kuntoon ja heittää hyvästit tuskaisen kalliille monitehoille. Nyt olisi edessä aurinkolasien osto, hintaa tulisi noin 800 € ja sitten taas jossain vaiheessa lasien uusintaa, joita on käytössä kahdet (toiset maksaneet yli tonnin, toiset 850 €) eli vaikka nyt meneekin muutama tonni, niin se on silkkaa säästöä tulevaisuudessa. Vaikka joskus vielä silmälasit tarvitsisinkin, niin puhutaan ainakin ihan eri hintaluokan linsseistä :)
Ja tosiaan kun laskun eräpäivä koittaa, mun pitäisi pystyä maksamaan se kerralla pois. Kiitos bonareiden,
Minäkään en nyt ihan ole tuon lainan puolella. 3000€ on kuitenkin aika iso summa ja jos pystyisit maksamaan sen pois pian, niin pystyisit säästämäänkin saman summan.
VastaaPoistaLainoilla kikkailu ei ole ns. normaalia turvallista rahankäyttöä. En tosin tiedä mihin sen meinaat käyttää, eli mikä asia oikeasti olisi niin tärkeä, että tarvitset aiihen lainaa nyt.
Tärkeintä olisi saada ne nykyiset lainat nyt sen verran pieniksi, että eläminen tuloilla onnistuu järkevästi ilman lainan ottamista. Velkakierteeseen jo kerran joutuneen vaara joutua siihen uudelleen on aika suuri.
Lyhennysvapaa kuukausi teki varmasti hyvää ja on mielestäni ihan "sallittu" juttu, mutta jos kukkaronnyörit jatkavat yhtä löysällä oloa pitkään, niin voi käydä huonosti.
Siis en tietenkään pysty säästämällä tuollaista summaa pian maksamaan, mutta vuosibonukset tulee maksuun huhtikuussa ja on ihan realistista odottaa käteen tulevan vähintään tuon summan verran,
PoistaNykyisten lainojen kuukausikulut pienenevät vasta kun Nordean laina on maksettu kokonaan pois eli ei vielä pitkään aikaan. Siinä on niin iso minimierä, joka ei muutu, vaikka lainaa om maksettu paljon enemmän ja nopeammin pois. Ellen sitten muuta taas maksujärjestystä ja maksakin Visaa ensin pois, siinä kuitenkin pienenisi maksuerä lyhentymisen myötä.
Hei "velkasuossa"kirjoittaja!
VastaaPoistaMahdatko olla sama yksinhuoltajanainen, joka kirjoittaa myös erään naistenlehden blogia? Nimeä en nyt tässä mainitse.
Tyylisi ja aiheesi, elikkä juuri velat ja velkojen maksut sekä velkojen ns. järjestely uudella lainalla ym ym....
Matkat, viimeksi taisi olla Marokko. Asut, yhden, jo lukiolaisen, pojan kanssa yhdessä. Toinen muuttanut omilleen opiskelemaan. Kirjoitat myös työstäsi ja vanhuuden elämästä sitten joskus.
Ei muuta, mutta olen vain utelias, kun luen paljon näitä blogeja sieltä sun täältä.Silmääni pisti tämä sun blogisi tässä ja se toinen blogi sekä juuri sama tyyli kirjoittaa.
Kyselee eräs nimimerkki "Utelias emäntä"
En kirjoittele missään muualla ja lapsiakin mulla on aika paljon enemmän :D
PoistaMiniloma kuulostaa ihanan rentouttavalta, ja hyvin ymmärrettävää että haluat pitää pientä breikkiä lainojen lyhentämisestä. Oot ihan hurjan paljon tsempannut tähän saakka!
VastaaPoistaHmm.. En halua loukata sinua, mutta täytyy sanoa että myös minusta resurs bankin laina kuulostaa huolestuttavalta. Ootko ajatellut asiaa loppuun saakka? Ymmärrän, että tuntuu pitkältä ajalta kunnes oot saanut lainat pois ja sen lisäksi vielä säästää tarvittava summa, mutta tuolla lainalla sinä vaan pidennät velattomuuteen pääsyä.
Harkitse vielä lainaa. Sulla on kuitenkin oikeus perua se vielä.
Päätin näiden kommenttien myötä maksaa sen laskun kerralla pois sitten kun se tulee. Enkä ala laskemaan korkojen vaikutusta muissa veloissa. Toki pidentää velattomuuteen pääsyä sen verran, että olisin saman summan voinut käyttää vanhoihin velkoihin. Mutta näen, että pitkässä juoksussa tulen säästämään lopulta rahaa ja tietysti elämänlaatuun vaikuttaa myös yhden aistin korjaaminen aika merkittävästi :)
PoistaMiettisin vielä tuota silmien leikkausta. Jos siihen menee tarpeeksi nuorena, ehtii tosiaan säästää silmälasi-kuluissa leikkaushinnan takaisin, mutta nelikymppisenä ei välttämättä. Siskoni kävi leikkauksessa ja on tyytyväinen vaikka muutaman vuoden päästä joutuikin hankkimaan lasit ikänäön myötä. Kokee että siitä on jo hyötyä kun näkee ilman lasejakin jotain ja pääsi eroon todella voimakkaista laseista, vaikka nytkin lasit koko ajan käytössä. Ei siis ehkä kannata ainakaan lainarahalla säästöt mielessä maksaa leikkausta.. Mitä jos odotat rauhassa ne bonukset ja katsot sitten mihin ne riittävät ja miten ne käytät. Tsemppiä ja kaikkea hyvää.
VastaaPoistaMulla on siitä ”hyvä” tilanne, että mulle iski ikänäkö jo aika nuorena, lähes 10 vuotta sitten. Sen vuoksi mun rillit maksaakin hunajaa, kalliita monitehoja kun joudun käyttämään. Leikkaus tehdään ns. monovisiona eli jatkossa toinen silmä näkee kauas ja toinen näkee lukea. Eli oikeastaan tosi hyvä, että mulle ei ole sitä aiemmin tehty, muuten olisin täysin riippuvainen lukulaseista. Ja mitä tahansa rillejä joudun tulevaisuudessa teettämään, tulee hinta olemaan murto-osa monitehoista eli ihan varmasti lopulta kertyy myös rahallista säästöä. Ja kuten aiempaan kommenttiin laitoin, elämänlaatuun vaikuttaa aika paljon se, että näkee myös ilman apuvälineitä :) Eli kyllä tämä leikkaus tehdään ja ihan lähipäivinä.
PoistaSulla on ollut aika järjettömän hyvä tatsi viime vuonna ja fokus oikeassa asiassa. Sun omat pohdinnat lainojen maksun vauhdista ja sen mielekkyydestä on ollu tosi hyviä ja oikeanlaisia. Järkeä sulla on mut täs onki kyseessä semmonen tunnepeli et se järki saattaa rakentaa vaikka minkälaisia kuvitelmia millä saa seliteltyä itelle asioita parhain päin. Liian ankara vuosi ilman muuta palkintoa kun ruudulla näkyvä pienempi summa lainoissa tuntuu joskus liian pieneltä palkinnolta.
VastaaPoistaTiedät ite parhaiten oman tilanteesi ja missä mennään. Suosittelisin sinua jatkamaan lyhentämistä ottamatta yhtää lisää näitä kalliita lainoja. Korkeakuluisinta lainaa maksaa eniten ja muita minimit. Samalla esim 15€ nordnettiin ja mitä irtoaa niin erikseen säästöön. Näillä säästöillä voit sitten mahdollistaa näitä asioita mihin nyt tarvitset luottoa. Olet viisas ja ymmärrät varmasti kommentoijien huolen mut kun tunne ottaa vallan niin se on se joka määrää. Mikä tunne vaatii saamaan palkinnon juuri nyt ja sinänsä ihan järkevän asian ostamisen juuri tässä tilanteessa. Elämää on elettävä tässä hetkessä eikä vasta sitten kun lainat on maksettu ja näitä hankintoja on saatava matkan varrella tai homma kääntyy juurikin näin ahtaaksi miltä susta on tainnu alkuvuosi tuntua. Valtavan onnistuneen viime vuoden jälkeen jääkin vain tyhjyys ja halut saada sitä ja tätä heräävät.
Tsemppiä lainanmaksuihin ja elämääsi muuten. Teet mitä teet ja kannat siitä aikuisen vastuun. Mukava seurata matkaasi miten tämä tästä edistyy. Sä pystyt tähän projektiin :)
Hei, miten sulla menee?
VastaaPoistaMiten sulla tosiaan menee, minuakin kiinnostaa, sillä olen saanut valtavasti teksteistäsi vertaistukea omaan velkasuohoni ja toivon että kerrot kuulumisiasi oli ne sitten hyviä tai huonompia :)
VastaaPoistaToivottavasti kaikki on ok ja pian saadaan uutta kuukausikoostetta, ne ovat olleet niin valtavan inspiroivia! :)
VastaaPoista