Tasan vuosi sitten uuden vuoden aattona soitin Nordeaan ja kysyin onko mahdollista saada joustoluoton erää pienennettyä ja maksuaikaa pidennettyä, mutta se ei onnistunut. Lyhennysvapaat otin tuolloin helmi- ja huhtikuulle siihen lainaan, sitä ei aiemmin ollut ollut käytössä. Muistan niin elävästi sen kuristavan ja puristavan tunteen, joka oli entistä voimakkaampi tuon puhelun jälkeen ja oli ollut läsnä jo pitkään. Tiesin, että en selviä enää montaa kuukautta maksujeni kanssa ja tein tuolloin päätöksen, uuden vuoden lupauksen, että siitä helvetistä on selvittävä ja isoja asioita on tapahduttava. Käytin illan googlaillen ja löysin lopulta Dave Ramseyn ja siitä sitten hissukseen lähti raha-asioiden korjaaminen liikkeelle.
Nyt, tasan vuotta myöhemmin, olen lyhentänyt velkojani yli 20 tuhatta euroa! Huh mikä summa ja huh mikä urakka! Paljon on vielä jäljellä, mutta 15 velasta on jäljellä enää kaksi (opintolainoja ei lasketa) ja ensi vuoden aikana aion niistä kahdesta toisen saada kokonaan pois ja toisen seuraavan vuoden kesään mennessä. Sitten jää enää opintolainat, joista toinen noin tonnin laina saa mennä heti näiden perään ja toisen lainan kanssa en ota mitään stressiä, siinä on niin olematon korko ja sen lyhentämisen aikana pääsen lopultakin säästämään rahaa!
Kysyin asuntolainalle lisää lyhennysvapaata, mutta sitä ei nyt irronnut. Siihen jäi kuitenkin vielä mahdollisuus joskus vielä saada lyhennysvapaata jos tulee pakottava tarve, mutta toisen pankin velan maksun vuoksi sitä ei haluttu nyt myöntää. Se on sinänsä ok, että kiva saada sitäkin lyhentymään ja se lyhennys kuitenkin tulee omaan taskuun. Pitänee alkaa laskemaan sitä lyhennyksen osuutta ja kertymää mukaan myös kuukaisittaisiin katsauksiini, että ei ala masentamaan kun velkojen lyhentyminen hidastuu huimasti.
Olen tässä pyöritellyt mitä noiden maksujen kanssa helmikuusta eteenpäin teen, sillä Nordean lainan maksaminen on mulle jonkinlainen suuri välietappi. Kun se on maksettu, kuukausittaiset pakolliset lyhennykset jäävät alle 300 euron, mikä tarkoittaa, että voin vihdoin alkaa hengittämään vapaammin. Laskeskelin, että jos pystyn pitämään tätä tiukkaa maksamista yllä eli tonni vielä velkoihin (+ 500 € asuntolainaan jonka tämän vuoden sain käyttää velkoihin), niin se tulisi maksettua tammikuussa. Nythän pyörittelin Visa-laskua pari kuukautta työmatkakuluilla eli sitä ei ole tarvinnut juuri lyhennellä ja Nordeaan on uponnut siten enemmän rahaa. Mutta työmatkat toivottavasti loppuvat (en jaksaisi niitä enää) ja jos alan lyhentämään Visaa laskuilla, jää Nordealle laitettavaksi enää noin 700 € per kk.
Siispä nyt olen vähän kypsytellyt ajatusta, että siirtäisin ruokarahat Visalle maksamalla niillä sen laskun, maksan ruokia sitten luotolta ja itse velkaa lyhennän vain ihan vähäsen, mutta korot maksan joka kuukausi pois eli velkasumma ei saa ainakaan kasvaa euroakaan. Nyt velkaa on 9 100 €, voisin maksella jokusen kympin per kuukausi niin, että pysyisi vaikka tasan 9 tuhannessa eurossa kunnes Nordea on kokonaan maksettu. Eli siirtäisin lähes koko tonnin Nordealle (miinus Visan korot), jolloin se tulisikin maksettua jo kesän loppuun mennessä pois! Ja sen jälkeen sitten kaikki liikenevä Visalle, jossa edelleen olisi se noin 9 tuhannen euron velka ja se viimeistään seuraavaan kesään mennessä pois. Mitä enemmän tätä vaihtoehtoa mietin, sen paremmalta se alkaa kuulostaa.
Oikein hyvää vuotta 2019 kaikille! Vuoden päästä mun tilanne on jo ihan mahtava! 😊
maanantai 31. joulukuuta 2018
keskiviikko 19. joulukuuta 2018
11. katsaus, velat lyhentyneet 1378,51 €
Tässä alla taas velkatilanne tänään, ennen huomista palkkapäivää jolloin maksan seuraavat lyhennykset. Kulutusluottoveloissa pääsin uudelle kymmentuhannelle, enkä edelleenkään koe oikein iloa siitä, mutta matkahaaveet on sentään haudattu. Nyt himoitsen uutta sohvaa, mutta koska haluan saada tämän vuoden lyhennykset yli 20 tuhannen euron, niin päätin lykätä sitä ainakin kuukaudella (ja sitten toivottavasti vielä vähän lisää). Huomisista lyhennyksistä ajattelin nipistää 100 € varalle joulurahaa, mutta muuten lähtee maksuun taas ihan reilut summat.
Velat lyhenivät 1 378,51 €
- Velkoihin maksoin yhteensä 1520,54 €
- Korot ja kulut veivät yhteensä 142,03 €. Myös opintolainojen korot tulivat tässä kuussa maksuun.
- Kulutusluottovelkoja jäljellä vielä 19 382,79 € (Lähtötilanne 38 295,99 €)
- Opintolainojen kanssa velat yhteensä 32 546,18 € (Lähtötilanne 51 459,38 €)
- Velat lyhentyneet vuoden alusta yhteensä 18 913,20 €
S-Visan velka tällä hetkellä 9 100 € (edellinen 9 150 €). Korkoihin meni 33,09 € ja tilinhoitopalkkio 2 €. Korot eivät nytkään vielä tulleet täysimääräisinä, sillä kierrätin jälleen työmatkakuluja Visan kautta lähes pari tuhatta euroa ja kuittasin myös laskun palauttamalla työmatkaan menneitä kuluja. Sen ansiosta maksoin omistani vain korot ja 50 € lyhennykseen ja sain Nordealle siirrettyä isomman summan. Saman teen huomenna, mutta ensi kuussa todennäköisesti maksan laskun normaalisti kun työmatkat toivottavasti vihdoinkin loppuvat.
Nordean lainan velka tällä hetkellä 10 282,79 € (edellinen 11 611,30 €). Tähän maksoin 1 400 € ja korkoihin siitä meni 66,99 € ja tilinhoitomaksuun 4,50 €.
Opintolainojen korot veivät 14,22 € ja 21,23 €. Opintolainoilla on kuitenkin kokoeroa 11 tuhatta euroa, joten aika kovat erot koroissa. Ikivanha pieni kalliimman koron opintolaina lähtee kyllä heti maksuun näiden kulutusluottojen jälkeen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)