Viime viikolla työmatkalta tullessani oli posti tuonut S-pankilta kirjeen, jossa kyseltiin, mahtaako nykyinen Visan luottoraja 1 500 € olla minulle riittävä. He olivat arvioineet, että voisin saada luottoa jopa 9 500 €. Naureskellen laitoin kirjeen pois, että mulle on turha noita enää lähettää, ei voisi vähempää kiinnostaa ja kylläpä hurjaa korotusta yrittävät. Mutta sitten lasteni isä sanoi, että eikö mun kannattaisi maksaa sillä se Resursin kallis laina pois.
Tyrmäsin sen ensin kokonaan, mutta päätin sitten kuitenkin viikonloppuna pyöritellä lukuja Excelissä ja kyllähän se luonnollisesti niin oli, että ilman muuta mun kannattaisi niin tehdä, jos sieltä ihan todella noin korkea luottoraja myönnetään. Eilen aamulla sitten naputtelin verkkopankissa korotushakemuksen suoraan heidän maksimiin, 10 tuhanteen euroon. Käsittelyajaksi mainittiin kaksi viikkoa, joten yllätys oli suuri kun iltapäivällä avasin verkkopankin ja siellä komeili uusi luottoraja! Kymppitonnin raja oli myönnetty tuosta vaan eli se todella oli jotenkin ainakin katsottu etukäteen valmiiksi 😮
Nyt pitäisi enää päättää miten etenen. Nimittäin alan kallistua siihen suuntaan, että sen lisäksi että maksan Resursin nyt pois, vaihtaisinkin maksujärjestystä niin, että maksaisin Nordean lainan sen jälkeen ensimmäisenä pois ja vasta sitten makselisin tuon kortin pois. Siinä on kuitenkin selvästi edullisimmat kulut. Siitä, että laina on kortilla, jota voisin vinguttaa vapaasti, en ole yhtään huolissani. Ennen vanhaan mulla olisi se luotto sieltä sitten vaivihkaa aina täyttynyt maksettujen verran takaisin, mutta siihen en näe enää mitää riskiä. En yksinkertaisesti enää osta velaksi, enkä enää pelkää edes heikkoa hetkeä. Sellaista ei tule, sillä ajatusmaailmani on muuttunut aivan täydellisesti.
Olen nyt puolisen vuotta pyöritellyt ”työmatkabudjetteja” luottokorteilla (niitä varten oli tämä 1 500 € ja toinen 500 € luotoilla). Olen maksanut kaikki kulut luotolla kotoa lähdettyäni aina siihen hetkeen kun olen palannut ja nämä kaikki on kirjattu sentilleen mun työmatkabudjettitaulukoihin. Näin ne eivät sekoita meidän normaalielämän budjettia. Kun päivärahat ja kulukorvaukset on maksettu takaisin, olen siirtänyt ne heti takaisin korteille, jolloin luottorajat ovat palanneet täysiksi. Sitten käteen jääneen osuuden siirtänyt ekstratilille ylimääräisenä tulona myöhempää käyttöä tai kohdetta odottamaan. Ja tuo toimii loistavasti. Ainoastaan ilmastointilaitteeni olen maksanut luottokortilla, koska liike oli vieras, mutta senkin rahan siirsin samantien kortille oston jälkeen, eli päivääkään en pidä siellä muuta saldoa kuin työmatkojen kuluja.
Nyt siis pitäisi päättää miten tämän hoidan. Tässä kulut ja se nyt on selvä, että Resurs lähtee ensimmäisenä. Jäljellä Resursin lainaa on nyt noin 9 740 € ja Nordean 12 450 €.
S-Visa
Korko 5,681 %
Tilinhoitomaksu 2 €
Minimierä 3 % (Jolloin maksimiluotolla 300 €)
Luotolta rahan siirto tilille 2,50 € + 3 % summasta
Nordea
Korko 7,679 %
Tilinhoitomaksu 4,50 €
Minimierä 400 €
Resurs
Korko 17,18 %
Käsittelymaksu 8 €
Olen juuri pitkällä työmatkalla ja tuo koko alkuperäinen luottoraja 1 500 € tulee aika lähelle täyteen tämän reissun aikana (kuin myös toinen kortti), joten koko kymppitonni ei ole irrotettavissa heti ja siitä on muutenkin jätettävä myös tuleville matkoille käyttövaraa. Mutta mietin, että ehkä vähän vähemmän riittäisi, sillä näin pitkää matkaa ei enää pitäisi tulla. Oletan, että se nostopalkkio myös lisätään suoraan kortin saldoon, jolloin pystyisin nyt heti siirtämään sieltä noin 8 tuhatta. Resursin lasku muodostuu n. 7. pv, jolloin tuo ehtisi jo seuraavalle laskulle näkyviinkin. Jäljelle jäisi maksettavaa reilu 1 700 €. Mun budjetoitu seuraava maksuerä sinne on 1 100 €, josta kuluihin menee osa. En tiedä ehtisikö tuo iso maksu vaikuttamaan korkoon, en tiedä miten sen laskevat, joten tuon jälkeen jäisi kuitenkin selvästi vielä maksettavaa seuraavalle kuulle, jos en siis nostaisi uudellen rahaa Visalta kun matkakulut on maksettu.
Toinen vaihtoehto, että kun tämän matkan kulut palautuvat ja saldoa olisi taas reilu puolitoistatuhatta, nostaisin siitä niin, että jättäisin vain pari sataa käyttövaraa (en ole laskenut riittääkö varmasti lähiaikojen työmatkoihin, mutta lisänä on myös se 500 € luottokortti). Maksaisin siitä kaiken Resursille heti perään ja sitten pyytäisin loppulaskun, jonka pitäisi olla enää pari sataa. Ja se sitten seuraavasta palkasta.
Ja sitten se uusin ajatus, että maksaisinkin Visasta vain sen about minimin eli vaikka 300 € joka kuukausi, jolloin nyt jäisi noin tonni laitettavaksi Nordealle (riippuen paljon Resursille vielä menee vikaan erään) ja seuraavassa kuussa jo 1 200 € jne. Ehtisin hyvin laskea saldoa Nordeasta vielä sinä aikana kun asuntolainasta on lyhennysvapaata. Ja sitten aikanaan kun on vain Visa jäljellä, niin pakollinen minimilyhennyskin tulee olemaan pieni, sehän kuitenkin pienenee sitä mukaa kun saldokin. Eli jos jotain katastrofaalista (työttömyys, sairaus tms) joskus tulee, niin pieni maksuerä antaisi pelivaraa paljon enemmän pakollisiin kuluihin.
Ja sitten vielä se kaikista hurjin ajatus. Kun mä kuitenkin maksan jatkuvasti tasaisesti Visalle isoja summia palauttaessani työmatkarahoja, mun ei oikeastaan vielä tarvitsisi välttämättä hirveästi lyhentää sitä itse visalta otettua ”lainaa” edes minilyhennyksen muodossa. Koska nuo maksut tavallaan kuittaisivat sen minimierän ainakin vielä jonkun aikaa kokonaan. (Toivottavasti matkat pian loppuvat!) Eli jos vaikka jättäisin niin, että 500 € olisi aina käytettävissä työmatkoihin ja sitä käytän ja maksan takaisin, voisin pitää tuota 9 500 € osuutta siellä varmaan pari kuukautta sellaisenaan ja voisin käyttää koko palkasta lyhennyksiin tarkoitetun summan (1 500 €) Nordean lainaan! Sitten se vasta nopsaan pienenisikin.
Jos alkuperäistä suunnitelmaa ajattelisin, niin maksaisin seuraavasta palkasta sen 1 100 € Resursille, katsoisin paljon jäi jäljelle ja nostaisin Visalta tasan sen verran (minimoisin nostopalkkion) ja sitten seuraavassa kuussa alkaisin lyhentelemään Visaa ja sitten sen jälkeen Nordeaa.
Se ei nyt kuulosta yhtään niin hyvältä vaihtoehdolta kuin muut. Luulenpa, että muutan sen maksujärjestyksen ja yritän jo seuraavasta palkasta saada Nordealle selvästi enemmän.
Kuulostaako se muistakin hyvältä suunnitelmalta vai onko se sitä vain mun päässäni?
(Tosi hölmöä, mutta mietin koko ajan, että mitähän ne S-pankissa ajattelee kun menen heti nostamaan kaiken vasta myönnetyn luoton tilille rahana. Mua suorastaan nolottaa tehdä se 🙄)
perjantai 28. syyskuuta 2018
torstai 20. syyskuuta 2018
Yksi velka vähemmän!
Juhuu, vihdoin taas yksi velka maksettu pois kokonaan, juhlapäivä!!! Viisi kuukautta mennyt edellisen velan kuittaamisesta, mutta olihan tällä aiempia enemmän kokoakin... Mahtava fiilis!
Lainaa nostin viime vuoden heinäkuussa avausmaksuineen 5 150 €, laina-aika viisi vuotta ja viimeisen lyhennyksen maksupäivä olisi ollut 30.7.2022. Aika paljon nopeammin meni 😊
Nyt on sitten pikkusälät, pienet ja keskikokoiset vihdoin poissa harteiltani. Eri velkoja oli tammikuussa 15 kpl ja nyt niitä on jäljellä enää kaksi! Uskomaton suoritus, olen todella onnellinen! 😍
Jäljellä on enää ne isot ja niissä riittääkin maksettavaa. Tarkempia laskelmia en ole vielä tehnyt, mutta tavoitteena on, että Resursin laina olisi vuoden päästä maksettu pois, viimeistään lokakuussa. Asuntolainan lyhennykset jatkuvat taas helmikuussa, joten näiden velkojen lyhentämisen tahti hidastuu huomattavasti. Siihen asti yritän pitää kovaa tahtia yllä, että saisin niitä korkoja mahdollisimman nopeasti ja paljon alaspäin. Nopeasti arvioiden tuo vuosi varmaan on kuitenkin ihan realistinen aika ja tietysti toivon, että se tulisi maksettua vielä paljon nopeammin. Sitten kun on enää Nordean laina jäljellä, niin sitten varmaan uskaltaa jo vähän hiljentää tahtia edes joinakin kuukausina. Tavoite on kuitenkin edelleen saada myös sekin mahdollisimman nopeasti pois 😊

sunnuntai 16. syyskuuta 2018
Kahdeksas katsaus, velat lyhentyneet 1304,08 €
Uudet laskut taas käsillä ja tarkat summat selvillä 😊
- Velat lyhenivät 1 304,08 €
- Kulut ja korot olivat yhteensä 245,92 € (Voi miten odotan näiden pienenemistä!)
- Kulutusluottovelkoja jäljellä vielä 23 443,80 € (Lähtötilanne 38 295,99 €)
- Opintolainojen kanssa velat yhteensä 36 607,19 € (Lähtötilanne 51 459,38 €)
- Velat lyhentyneet vuoden alusta yhteensä 14 852,19 €
S-pankin lainaa jäljellä enää 791,54 €. Korot ainoastaan 6,28 € ja tilinhoitomaksu 7 €. Tätä maksoin nyt lopulta 950 €, sain riivittyä siihen budjetin ulkopuolelta lisälyhennykset työmatkojen päivärahoista käteen jääneistä osuuksista. Lisätuloja tuli taas myös vapaaehtoisuudesta ylibuukkaustilanteessa. Ne eivät ehtineet mukaan vielä tähän laskuun, mutta ovat osaltaan varmistamassa, että saan tämän lainan ensi viikon palkkapäivästä maksettua kokonaan pois! 👏
Resurs Bankin lainan korot veivät 139,46 € ja käsittelymaksu 8 €. Maksoin tähän taas 200 € ja kulujen vuoksi se on lyhentynyt tuskaisen hitaasti. Onneksi pääsen tämän kimppuun kunnolla ensi kuusta eteenpäin! Alkaa sitten isompi summa jäämään lyhennyksiin, kun tämän kuluja saan alaspäin.
Nordean lainassa korkoihin meni 80,68 € ja tilinhoitomaksu 4,50 €. Tämä lyhenee omaa tasaista tahtiaan. Aika pitkään menee vielä ennen kuin kymppitonni alittuu, taitaa tapahtua samoihin aikoihin kun Resursin laina alkaa olla loppusuoralla eli joskus vuoden, toivottavasti vähän vajaan, päästä.
Luulin alunperin, että siinä vaiheessa kun S-pankin laina on maksettu ja jäljellä enää nämä kaksi isoa, että Nordean laina olisi jo Resursin lainaa pienempi. Mutta olenkin saanut näitä maksettua paljon enemmän ja nopeammin kuin uskalsin haaveillakaan, joten ei tarvitse edes poiketa maksujärjestyksestä, pienimmästä suurimpaan siis loppuun saakka 😃
Oi miten odotan torstain palkkapäivää, siitä on monta kuukautta kun viimeksi pääsin kirjoittamaan velan kohdalle "Maksettu" 😍 Tähän kerran vielä velkatilanne kuvana. Kahta viimeistä velkaa on sitten turha jatkossa enää kuvina seurailla, niissä kun ei suurempia tapahdu vielä pitkään aikaan, sen verran isoista summista puhutaan.
P.S. Lisäsin blogiin sivun kirjoista joita luen / olen lukenut ja joista monet ovat auttaneet pitämään motivaatiota yllä. Sivu löytyy täältä.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018
Mukavia uutisia palkkarintamalla ja muutenkin
Lueskelin tänään mun vanhoja blogitekstejä ja on kyllä tultu pitkä matka alkuvuodesta! Mun tilannehan on tällä hetkellä suorastaan loistava, vaikka velkamäärä on edelleen valtava. Mutta pärjään, laskut on maksettu, tonni on pysynyt tiukasti tilillä, eikä tulisi mieleenikään ottaa lisää velkaa 😊
Edellisen tekstin jälkeen muokkasin budjettiakin niin, että laskin velkoihin menevää summaa 200 eurolla ja lisäsin budjettiin ne viimeisetkin kulut, joita en ollut siihen vielä saanut mahtumaan. Nyt ei tarvitse jatkossa enää niitäkään laskuja stressata. Köyhäilin yhden työmatkan oikein kunnolla ja sain päivärahoista jäämään käteen 150 €, jotka siirsin suoraan S-pankin lainaan, joten se on budjetin laskusta huolimatta silti lyhentynyt jo melkein sen verran mitä alunperin olin suunnitellut. Sitä on nyt jäljellä n. 900 €, tarkan summan näen vasta laskun muodostumisen jälkeen, mutta kyllä se tulee nyt seuraavasta palkasta vihdoinkin maksettua kokonaan pois 👏
Sain lopultakin tiedon palkankorotuksesta ja se nousee nyt syyskuusta alkaen. Onneksi pidin keväällä pääni, vaikka pitkään jouduinkin odottamaan. Saan juuri sen summan, mitä pyysin. Nyt palkkani vastaa vähän paremmin työnkuvaani ja tähän olen ihan tyytyväinen. Ajattelin veroprosenttini olleen vähän liian pieni tälle vuodelle ja eilen päätin laskea loppuvuodelle uuden kun nyt on todelliset tulot tiedossa ja iloisena yllätyksenä tulikin pari prosenttia tämän hetkistä pienempi! Joka tarkoittaa, että loppuvuoden nettopalkan pitäisi olla pari sataa tämän hetkistä korkeampi. Se varmistuu sitten seuraavasta palkkakuitista.
Viime vuoden verotuspäätöskin tipahti postiluukusta ja korjausten jälkeen on palautusta tiedossa 344 € (veroehdotuksessa oli n. 50 €). Mukava yllätys ja sen varmaan suuntaan joulun kuluihin, ei tarvitse siihen sitten etukäteen niin säästää. Viime joulu tulikin hoidettua pääsääntöisesti velaksi, ei kiitos sitä enää ikinä 😖
Mietin taas sitä, että jos kuitenkin yrittäisin hakea Nordealta korotusta joustoluottooni, jolla kuittaisin suurimman osan Resursin lainaa pois. Kulut saisi ihan todella paljon pienemmiksi, siinä on niin hirveät kiskurikulut. Parin viikon päästä voisin yrittää, kun jäljellä ei ole enää muuta velkaa kuin ne kaksi. Mutta jostain syystä mua pelottaa hylkäävä päätös. Siis järki sanoo, että ihan samahan se olisi, pääasia että kokeilisin. Mutta jostain syystä se hylkäys tuntuisi nyt erityisen pahalta kun mulla oikeasti on tilanne tosi hyvin hallinnassa, eikä mitään muita velkoja, eikä enää tulekaan. Kun silloin ennen sitä velkaa sai niin hiton helposti, vaikka mulle ei todellakaan olisi pitänyt sitä niin paljoa myöntää, niin jotenkin vaan sietämätön ajatus, että nyt en enää saisikaan kun olen ”kunnollinen” 😕

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)