perjantai 20. huhtikuuta 2018

Kolmas katsaus, velat lyhentyneet 6039,78 €


Tänään oli viimeisetkin laskut tipahtaneet postiluukusta ja sain kirjattua tarkan velkatilanteen (ja samalla huomasin, että säästäisin vielä muutaman euron kun muuttaisin toisen laskuista e-laskuksi).

Tämä olikin lyhennysten osalta vuoden kohokohta ja velat ovat lyhentyneet kuukauden aikana hurjat 6 039,78 €! Ihan uskomattoman iso summa! Tähän summaan on lapsiltani tullut 900 €, ne aiemmin sovitut iPhone ja Macbook osuudet, joista jossain alkuaikojen kirjoituksissa mainitsin ja jotka nyt maksoivat pois. Vuosibonukset mahdollistivat näinkin ison kirin ja sen lisäksi normituloista maksoin taas 1 500 € ja sitten sen päälle riivin lopulta vielä 400 € lisää (no tunnustan ottaneeni 200 € niistä edesmenneistä matkarahoista...) saadakseni ylitettyä tasatuhansia sekä lyhennyksessä että jäljelle jääneessä summassa.

Joten kulutusluottovelkojen suhteen on juhlapäivä, siirryin uudelle kymmenluvulle!!! Tammikuussa kulutusluottojen velkasumma oli 38 295,99 €, nyt 29 897,57€. Velat ovat tänä aikana lyhentyneet yhteensä 8 398,42 €. Velkamäärä kuulostaa heti paljon pienemmältä, vaikka summa edelleen on aivan valtava :D

Huomenna sitten taas palkkapäivä ja uusia lyhennyksiä kehiin. Ajatuksissa on tuhota kokonaan tuo nyt pienimpänä oleva Mastercard. Täytyy vielä vähän rukata seuraavan kuun budjettia ja koittaa nipistää vielä jostain vähän jotain pois, muuten jää ärsyttävän pieni summa masterista roikkumaan seuraavalle kuulle. Isoimmalla lainalla on siis nyt lyhennysvapaa, joten sen lyhennyksen saan upotettua tuohon masteriin myös.

Tilanne tänään tässä alla, jätin siihen näkyville nyt myös kuukauden takaisen tilanteen.








keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Tilejä, rahoja ja muuta löpinää

No niin, onnistuin haalimaan myynneillä ja yhdestä työmatkasta käteen jääneestä osuudesta pari sataa lisärahaa, joten ruoka ei ole loppunut pöydästä ja tililläkin on vielä rahaa, joka tosin pitäisi yrittää pitää koskemattomana ja paikata sillä matkarahoista lainattuja rahoja. Vielä kerran kajosin niihin ostaakseni tuiki tarpeellisen grillin parvekegrillausta varten ja sen jälkeen päätin miettiä tilikuviot uusiksi, sillä näitä erilaisia tarpeita tuntuu ilmenevän jos ei mulle, niin lapsille.

Omat rahat mulla tulee kahteen eri pankkiin, toiseen palkka ja toiseen lapsilisät ja elarit. Ne varmaan pitäisi alkaa laittaa tulemaan samalle, niin ei ehkä vähän helpompi olisi pitää ne hallussa. Käyttötilin lisäksi oli asuntotili, minkä kautta hoidan lainan ja vastikkeen, hätätili, jossa pysyy se tonni johon kosken vain äärimmäisessä tarpeessa ja sitten ekstratili, missä on ollut milloin mitäkin ja sinne siirsin sen epämääräisen matkarahan kesää odottelemaan. Perustin nyt sitten erillisen matkatilin, jonne koitan kerryttää sitä tuhlattua rahaa takaisin ja jonne siirrän kesälomarahoista varmaan ison osan ja jatkossa niitä rahoja ei saa käyttää kuin matkoihin. Matkailu on mulle todella tärkeää ja olenkin tosi hyvä löytämään halpoja lentoja ja tekemään budjettimatkoja. Vaikka aluksi ajattelin etten velkojen maksun aikana niitä matkoja enää tekisi, niin en niistä kyllä ihan kokonaan voi luopua, elää pitää jne ;-) Nyt sitten niin, että teen niitä matkoja vain, jos matkatilini saldo siihen riittää. Joten reissut harvenevat huomattavasti, mutta ei sentään ihan kokonaan näillä näkymin jää tauolle :)

Ja sitten sen ekstratilin päätin muuttaa ns. sinking funds tiliksi ja koitan siirtää sinne ns. ylimääräiset tulot eli myynnit, päivärahoista ylijääneet osuudet ja kaiken, mitä käyttötileillä on jäljellä budjettikuukauden vaihtuessa. Ja näitä rahoja sitten voin harkinnan mukaan käyttää esim. vaikka just siihen grilliin mikä meillä nyt sitten jo on :D. Tai kun lapset tarvitsevat jotain, jota en ole budjettiin laskenut tai tulossa on jotain muuta ekstramenoa jota en ole huomioinut tai ihan mitä vaan nyt mieleen tulee ja vielä harkinnan jälkeen tuntuu tarpeelliselta. Eikä tietenkään ole tarkoitus käyttää sitä heti tyhjäksi, vaan ehkä se on sitten ennemmin sellainen normaali puskuri, hätärahaston puskuri ettei siihen tarvitse koskea :D 

Ja ehkä voin käyttää tarvittaessa sieltä tililtä vähän  myös velkojen lyhentämiseen, jos sinne jostain syystä tosi paljon kertyy. Mutta huomaan, että mulle on tullut ihan todellinen pakkomielle tuosta velkojen nopeasta maksusta ja laitan niihin enemmän rahaa kuin oikeasti voisin ja vedän muun kulutuksen aivan liian tiukille saadakseni mahdollimman paljon maksettua velkoja. Ehkä jos olisin vaan minä kyseessä, mutta kun on kuitenkin myös lapsia, niin pakko vähän edes yrittää löysätä, mutta just niin, että ne sinne kertyvät ovat niitä oikeita ylimääräisiä rahoja. Saa nähdä kauan vielä löytyy myytävää :D Työmatkoja nyt on aika paljon tiedossa ja olenkin ollut nyt joka viikko 2-3 päivää reissussa, mutta kovin isoja rahoja ei ole käteen vielä kertynyt, pakosti niillä kuitenkin kuluukin rahaa.

Verottajakin muisti veroehdotuksella. Marraskuussa vielä rukkasin veroprosenttia ja se onneksi meni nappiin ja palautuksia on tulossa huikeat 55 €, mutta tulotietoja tavattuani tajusin, että mulle on maksettu viime vuoden tammikuussa opintoraha, jota en todellakaan muistanut! Kirjauduin Kelan sivuille ja totta tosiaan, sieltähän se löytyi! Onneksi ehdin vielä palauttamaan sen vapaaehtoisesti toukokuun loppuun mennessä, mutta siitä tuli 300 € menoja, joita en ole minnekään osannut laskea mukaan :(

Palkka-asiaan tuli myös jonkinlainen ratkaisu. Saan nyt sen noin puolet siitä pyytämästäni korotuksesta, mutta saan toisen samanlaisen  korotuksen vielä kesän jälkeen (tarkkaa kuukautta ei kerrottu), joten kaiketi ihan ok kompromissi. Prosenteissa tämä ensimmäinenkin korotus on ihan kohtuullinen. Ja se onneksi maksetaan takautuvasti myös maaliskuulta nyt huhtikuun palkassa, joten näillä saan Kelalle sen opintorahan kuitattua. 

Tulot mulla muuten nyt pienenee kolmannen lapsen lapsilisän verran eli aika tasan 200 €. Palkankorotus onneksi lieventää sitä pudotusta aika paljon, mutta ei kuitenkaan kokonaan pysty sitä paikkaamaan eli sitä toista korotusta odotellessa. Onneksi kevät pääsi kunnolla vauhtiin ja sain fillarin alle, niin säästän myös reilut 100 € kuukausittain kun en joudu seutulippua ostamaan. Eli lopputulemana mun pitäisi pystyä jatkamaan samalla maksusuunnitelmalla. Tonnin laitan lyhennyksiin ja sen päälle vielä asuntolainan lyhennysvaapaan osuuden 500 € ja todella siis pakkomielteenomaisesti pyrin pääsemään mahdollimman nopeasti Resursin lainan kimppuun. Ne muut on vain ihan pakko saada alta pois ja äkkiä :-/

Laskeskelin, että siinä vaiheessa kun olen maksanut Resursille lyhennyksiä 1000 € (maksan nyt joka kk minimin n. 185 € sijaan 200 € ihan vaan siksi, että laina lyhenisi edes n. 50 €), niin siinä jäljellä oleva summa on n. 10 000 € eli se summa, minkä sieltä lainasin. Siis tonnin maksamisen jälkeen ollaan vasta lainatussa summassa, ihan posketonta! Ja joo, se laina tuli todella tarpeeseen ja ne rahat on vaan maksettava omasta tyhmyydestä, mutta silti. Mun on päästävä tappamaan sitä lainaa asap!

Huhtikuussa on onneksi isoimman lainan lyhennysvapaa ja saan senkin summan upotettua Mastercardiin, joka seuraavana on pienimpänä lyhennysvuorossa. Vähän suunnittelin maksavani sen nyt perjantaina kokonaan pois, vaikka ihan ei niin paljoa olisikaan irrotettavissa. Olisi ollut ilman sitä Kelalle maksua :-/

Odottelen vielä niitä vikoja laskuja, että näen jäljellä olevat velkasummat ja pääsen laittaman niistä tilannekatsauksen. Toivottavasti huominen posti ne jo toisi! 


lauantai 7. huhtikuuta 2018

Pientä lipeämistä

Jottei tämä muutos elämässäni ihan liian täydellinen olisi, niin havahduin siihen, että palkkapäivään on vielä 13 päivää ja tämän kuukauden budjetti onkin aika lailla täynnä ja jo ylitettykin reippaasti. Hätärahastooni en ole koskenut, sen säännöt olen luonut itselleni niin tiukoiksi, että olen visusti pysynyt erossa siitä ja välillä palauttelen periaatteita mieleeni lukemalla the Total Money Makeoverista sitä koskevia kohtia uudelleen ja uudelleen. Mutta otin itselleni niitä kesän matkarahoja sivuun. Ja koska se raha on vähän sellaista häilyvää, ei tarkkaa tarvittavaa summaa ja voi olla, että koko matka peruuntuu, niin eihän se meinaa millään pysyä näpeissä! Oon vaikka kuinka monta kertaa käynyt sieltä siirtämässä pikku summia käyttötilille milloin mitäkin ostosta varten :-/ No kohta se matka peruuntuu viimeistään siksi, että niitä matkarahoja ei enää ole!

Mulla on niin syvällä edelleen tämä tuhlaustaipumus (ei kai se nyt näin äkkiä loppuisikaan), että mulla on oltava kaikille rahoille joko tiukat säännöt tai ennalta määrätty kohde. En näköjään voi pitää mitään epämääräisiä matkarahojakaan käden ulottuvilla.

No nyt on huomenna ihan pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja lopultakin latoa tätä turhaa roinaa nurkista myyntiin. Jotain olen saanut näiden kuukausien aikana laitettua, aina juuri sen verran, että ollaan selvitty kuukaudesta läpi, mutta nyt tosiaan pitäisi vähän enemmänkin tienata, mielellään saada paikattua se matkarahastokin. Eli ehdottomasti ei uutta velkaa, ei luottokorttia käyttöön, enkä koske hätärahastoon tämän vuoksi, vaan puuttuvat rahat on nyt hankittava jollain muilla keinoilla.

Viime viikon työmatkalta on vähän tulossa päivärahoja, kahden päivän reissulla jouduin lounaatkin maksamaan itse, joten normaalia enemmän meni kuluihin. Ensi viikolla taas tiedossa kolme päivää reissua, joten sieltäkin jää jonkin verran käteen eli näistä nyt on jo vähän apua. Nyt on pakko stopata heti alkuunsa tämä törsääminen. Harmittaa tosi paljon, että pääsi homma näin lipeämään, mutta positiivista kuitenkin, että havahduin siihen suht nopsaan (kiitos budjetin), en ole tehnyt uutta velkaa shoppailujeni takia ja tämä törsaaminen tapahtui huomattavasti entistä elämää pienemmässä mittakaavassa!

Vertailun vuoksi vähän faktaa entisestä minästä:
- Viime joulukuussa, eli entisen elämäni viimeisenä kuukautena, tein vielä uutta velkaa 1 900 €. Siitä huolimatta, että sain myös veronpalautuksia lähes 1 000 €. Vaikka tiesin, että velkaa oli jo niin paljon, etten entisistäkään kauaa enää selviäisi.
- Aika tasan kaksi vuotta sitten sain pankista 20 000 euron yhdistelylainan. Kaikki velkani maksettiin sillä pankkivirkailijan toimesta pois ja kyseisen pankin luottokorttien luottorajat laskettiin 14 000 € -> 2 500 €. Tätä lainaa maksan 400 € kuukausittain, laina-aika 5 vuotta.
- Nostaessani lainan, olin kokenut herätyksen ja tein pyhän päätöksen etten ikinä enää velkaantuisi. Helpotus lainan saannista ja velkojen poismaksusta oli aivan valtava. Kuukausittaiset kulut olivat tuolloinkin pitkälti yli tuhat euroa, enkä niistä oikein selvinnyt enää, joten uusi upea velaton elämä oli edessä tuon lainan myötä.
- Kesään mennessä oli luottokortit jo tapissa ja jokunen pieni osamaksusopimus tehtynä eli sitä uutta upeaa velatonta elämää kesti ehkä kuukauden verran.
- Tammikuussa 2018 päätettyäni saada talouteni haltuun ja uskallettuani listata velkani, tajusin tehneeni uutta velkaa n. 20 kuukauden aikana lähes 24 000 €! Eli keskimäärin 1 200 €/kk 😳 Että niin hieno oli se uusi uljas velaton elämä (todella hävettää)!

Miksi nykyinen minäni sitten onnistuu uudessa uljaassa velattomassa elämässä?
- Pystyin lopultakin kohtaamaan totuuden, ymmärsin olevani vain ja ainoastaan itse vastuussa tilanteestani, ymmärsin elämäntapani olevan tuhoavaa ei vain itselleni, vaan myös lapsilleni ja aloin aktiivisesti etsimään kestävää ratkaisua tilanteeseeni ennen kuin uppoan suohon kokonaan.
- Se kaikista suurin valaistuminen tapahtui löydettyäni The Total Money Makeover -kirjan. Aivan uskomattoman hyvä teos, joka todella muutti koko ajattelumaailmani ja antoi konkreettiset ohjeet, neuvot ja motivaation liikaa syyllistämättä taloustilanteen korjaamiseksi. Ja tärkeimpänä, se antoi uskoa, että korjaaminen on ylipäänsä mahdollista. Dave Ramsey on mun pelastajani ❤️
- Kyseisen kirjan siivittämänä tein elämäni ensimmäisen budjetin ja ensimmäistä kertaa tajusin edes koko budjetin idean. Teen sen joka kuukausi ja vaikka se edelleen hakee vielä muotoaan, niin ilman sitä en olisi ikinä tähän muutokseen pystynyt. ”A budget is people telling their money where to go instead of wondering where it went.” (Lainaus kirjasta ja alkuperäinen sanoja on ollut John Maxwell.)
- Tällä kertaa onnistun pääsemään velattomaksi ja pysymään velattomana. Olen muuttunut niin valtavasti tämän prosessin myötä, että olen kuin kokonaan uusi ihminen, eikä tätä oikeastaan siksi voi edes verrata kahden vuoden takaiseen. Ei mulla ollut mitään realistisia mahdollisuuksia silloin edes elää velattomana, koska mulla ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia tai tavoitteita, ajauduin lopulta vain pahempaan tilanteeseen. Nyt käytän valtavasti energiaa ja keskityn ihan täysillä ja kulutan niin vähän kuin mahdollista (näitä pieniä repsahduksia lukuunottamatta 😉) maksaakseni velkani niin nopeasti kuin ikinä pystyn. Ja sitten onkin vuorossa säästäminen, oi miten odotan, että pääsen seuraamaan säästöpotin kasvua!