Siinä on jonkin verran minimilyhennyksiä enemmän, joihinkin osui kaksi lyhennystä samaan kauteen kun sain kirittyä tuoreemman laskun lähemmäs eräpäivää ja siten kaksi maksua osui samalle kuukaudelle ja yhteen maksoin ehkä vähän vahingossakin vanhasta tottumuksesta minimiä enemmän ja ensimmäinen ja pienin velka tuli kuitattua kokonaan, 70,38 € 😄
Ja velkaa en tehnyt euroakaan lisää! Muutama kymppi löytyy vielä lompakosta ja taitaa tililläkin olla pari kymppiä, eikä yhtään erääntynyttä laskua odottamassa! (Paitsi tänään on DNA osamaksun eräpäivä, mutta sen maksan huomenna pois kokonaan, joten yksi päivä ei tässä nyt haittaa 😊)
Vähän iloa himmentää, että tuo lyhennys on ihan pienen pieni murto-osa koko summasta. Mutta yritän ajatella positiivisesti, että velat ovat kuitenkin lyhentyneet edes vähän ja siten vähemmän maksettavaa jäljellä ja jo se on ihan huippusaavutus, että selvisin ilman uutta velkaa! Eikä niskassa paina kasa myöhässä olevia laskuja ja stressi siitä millä ne maksan! Ihanaa, nyt voi pari päivää hengähtää rauhassa, huomenna ladon kasan lyhennyksiä taas maksuun ja pääsen kirjoittamaan neljään kohtaan taulukkoa ”maksettu” ja voin ihailla niitä sen jälkeen monta päivää 😄
Hieno lyhennys! Älä ole tughan vaatimaton, isoja muutoksia on tapahtunut, kun velat ovat lyhentyneet eikä uutta velkaa ole syntynyt. Hyvä sinä!
VastaaPoistaSaanko vielä udella sen verran velkojesi alkuperää, että onko ns. kulutusluottojen ja tililuottojen/osamaksujen yhteenlaskettu summa kuinka paljon?
PoistaSe on niin paljon, että en kehtaa (vielä) summaa paljastaa 😳
PoistaKerään koko ajan rohkeutta lukujen julkituomiseksi, mutta hävettää niin hitosti! Jopa anonyymisti 🙁
Tsemppiä. Rutkasti tsemppiä eikä mitään paineita. ☆☆☆ Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Been there.
PoistaMe tosin tiedetään jo että velkaa on yli 10k+asunto- ja opintolaina. Mitäs jos alotat paljastamalla jo maksettujen velkojen summista? Tai opintolainan summasta tms.
PoistaHei! Löysin juuri blogisi ja luin sen mielenkiinnolla heti alusta asti läpi. Hieman vaikeaa hahmottaa missä mennään sinun tilanteessasi, koska velkamäärä ei ole tiedossa (ymmärrän kyllä syysi, mutta mieti, että kirjoittamalla sen julki tänne tulet tod näk samaan velkasi nopeammin maksettua). Asuntolainan lyhennysvapaa oli järkevä veto, kunhan käytät siitä jäävän rahan kokonaisuudessaan muiden velkojen maksuun; etkä velkaannu muutoinkaan lisää.
VastaaPoistaItse painiskelin noin 10 vuotta sitten tilanteessa, että palkka ei meinannut koskaan riittää laskuihin. Otin pankista yhdistelylainan ja maksoin kaikki kulutusluotot pois. No kuinkas kävikään..käytin luottokortit uudestaan tappiin asti : ( osamaksulla ostin aina miettimättä edes tuotteen hintaa ..kuten sinäkin). Tarpeeksi monta vuotta, kun asiat vaivasivat koin jonkinmoisen herätyksen ja lopetin totaalisesti osamaksut. Sain yhtenä vuonna poikkeuksellisen paljon pääomatuloja ja maksoin kaikki kulutusluotot ja osamaksut pois. No tällä hetkellä tilanne on se, että asuntolainan (mitä on onneksi vähän) lisäksi olen jälleen kerännyt itselleni useita tuhansia euroja luottokorttivelkaa kahdelle eri kortille, mutta koen kuitenkin olevani niskan päällä asiassa. Minulle jää tuloistani joka kuukausi pakollisten menojen jälkeen yli 50 % käteen, jotka olen tähän mennessä investoinut tärkeään hankkeeseen, mutta lähikuukausina tarkoituksenani on maksaa luottokortit pois kokonaan. Ensimmäistä kertaa koen, että on niin huippufiilis nähdä rahaa omalla tilillä! Ei tarvitse maksaa aina luotolla. Olen tullut todella tarkaksi rahan käyttäjäksi -
puntaroin jokaisen hankinnan ja se on oikeasti kivaa : ) Seuraava askeleeni on aloittaa säästäminen rahastoihin.
Pointtini on tarinallani kertoa sinulle, että tie on pitkä ja paikoin kivinen, mutta älä anna periksi! Kunhan alat päästä vauhtiin niin se motivoi tod näk sinua vielä enemmän pääsemään lopulliseen tavoitteeseen. Jos joskus sorrut ja koet siitä huonoa omatuntoa - ota opiksesi ja jatka taoitteesi toteutumista.
Tsemppiä!
-Siru-
Toihan on jo tosi iso askel että uutta velkaa ei ole kertynyt ja vanhatkin lyhentyneet noin suurella summalla! Alku on aina haastavinta, ihan kaikessa. Siinä kohtaa kun on päättänyt ottaa härkää sarvista ja hoitaa asiat kuntoon on jo tehnyt kaikkein suurimman askeleen kohti velatonta elämää. Kun tämä alun tahmeus helpottaa niin varmasti aika pian huomaa, miten ne velat ihan oikeasti kuukausi kuukaudelta pienenee ja valoa alkaa näkyä tunnelin päässä :)
VastaaPoistahttps://tuhlarisaastaa.blogspot.fi/
Aivan loistava ensimmäinen kuukausi. Ja yli tonni ekan kuun lyhennykset, sehän on ihan hulppea summa jo. Tuosta on hyvä jatkaa eteenpäin! Mulla tuli hyvän alun jälkeen pieni notkahdus ku sitä rahaa alko oleen, enkä osannut käsitellä asiaa. Nyt tiukensin ohjaksia omalla kohdalla.. Jatkahan kirjoittelua, ja taistelua, tsemppiä siihen, täällä yksi myötäeläjä omien velkojensa kanssa pitää sulle peukkuja!
VastaaPoistaToivottavasti uskallat vielä julkaista velkasi,menosija tulosi täällä.
VastaaPoistaOlen jo pitkään lukenut säästämiseen ja velanmaksuun liittyviä blogeja, ja olen huomannut miten hyviä ideoita on jaettu bloggaajalta toiselle ja ihan meiltä anonyymeiltäkin on saattanut tulla hyviä ideoita :)
Älä siis turhaan pyöri omassa ympyrässäsi, vaan jaa huolesi, jolloin varmasti saat niihin apua.
Kiitos kommenteista ja tsempeistä! Tuo iso lyhennys kertoo ehkä eniten siitä, miten isoja summia joudun kuukausittain maksamaan. Tässähän maksoin pois vasta pienimmän velan, 70,38 €.
VastaaPoistaTosin tälle kuulle tuli poikkeuksellisen iso lyhennysosuus, sillä se iso uusi yhdistelylaina ei tullut vielä maksuun ja ensimmäisen laskun korot lisäsin suoraan lainan alkupääomaan, koska sehän se lainan todellinen tilanne ja lähtösumma on kun sitä lopulta pääsen lyhentämään. Joten koska sen korkojen osuus ei hävinnyt lyhennyksistä matkalla, niin itse lyhennyksiin on päätyi varmaan normaalia enemmän. Arvelisin (sillä en tiedä mikä on normaali, kun en koskaan ole näistä pitänyt lukua).
Se uuden velan tekemättömyys puolestaan tuntuu päivä päivältä hienommalta!