Olen käynyt kovasti pohdiskeluja itseni kanssa ja sen myötä blogikin vaikeni vähäksi aikaa.
Sanoisin, että minulle kuuluu erittäin hyvää. Paljon parempaa kuin vuosikausiin. Tunnen olevani elossa ja nauttivani elämästäni.
Pistin maanisen velkojen lyhentämisen nyt tauolle, sitä se nimittäin oli, tuntuu että en pystynyt ajattelemaan mitään muuta lähes puoleentoista vuoteen. Toki sen ansiosta sain massiiivisen velkamäärän lyhentymään nopeasti aika paljon kohtuullisempaan ja hallittavampaan summaan, joka puolestaan mahdollistaa nykyisen hyvän olon.
Jälkikäteen huomaan takkuamisen alkaneen siitä kun asuntolainan lyhennysvapaa loppui. Tai oikeastaan se alkoi jo kun tiedostin sen lopun lähenevän ja että sen jälkeen lyhennystahti tulee reilusti hidastumaan. Ja sen myötä kaikki muuttui tosi tahmeaksi ja vaikeaksi, eikä oikein mikään tuntunut enää hyvältä ja tuntui mahdottomalta elää vain odottaen sitä hetkeä kun velat on maksettu.
Paitsi se silmäleikkaus, se oli mahtava ja rakastan uusia silmiäni. Se toi paljon iloa elämääni! Maksoin leikkauksen myös kerralla pois huhtikuun palkasta, joten vaikka lasku kiersikin Resurs Bankin kautta, siihen ei tullut euroakaan lisäkuluja. Säästinkin jo huikean summan puhdasta rahaa kun hain kaupasta useammat aurinkolasit ja yhteishinta jäi pariin kymppiin. Vanhoilla vahvuuksilla olisi aurinkolaseille tullut hintaa noin 700 - 800 € ja ne olisi ollut pakko tälle kesälle ostaa, joten hissukseen se leikkauksen hinta sieltä vuosien aikana säästyy.
Nordean laina oli se joka eniten kuristi, minimilyhennys 400 € painoi joka kuukausi ja tuntui ettei sen loppua näy. Käytinkin nyt keväällä lainan molemmat lyhennysvapaat kuukaudet. Sen jälkeen varasin ajan Nordean konttoriin ja kävin keskustelemassa lainasta. Koska olin lyhentänyt sitä reilusti alkuperäistä aikataulua nopeammin, ei ollut mitään ongelmia järjestellä lainaa uudestaan, joten sille laskettiin uusi maksuaikataulu jäljellä olevalle pääomalle alkuperäisellä lyhennysprosentilla. Muutoksen hinnaksi tuli huikeat 17 euroa ja nykyinen minimierä on vain 145 € kuukaudessa ja minä pystyn lopultakin hengittämään ilman valtavaa puristusta rinnassa!
Olen rakennellut budjettejani vähän löyhemmiksi, pohtinut minkälaisia rahan tarpeita tässä voisi olla, sekä mitä ne tarpeet ja halut ovat, joita lähivuosina toteuttaisin. Mainitsin aiemmin suunnittelevani toista useamman tuhannen menoerää ja sen olen päättänyt toteuttaa tässä vaiheessa elämääni. Olen keskustellut paljon asiasta myös terapeuttini kanssa ja se on vahvistanut päätöstäni. Elämän rajallisuus on myös ikävästi muistuttanut lähivuosina ja se on toinen syy, miksi haluan nauttia elämästäni jo nyt, enkä vasta vuosien päästä. Nauttimisella en tarkoita sitä, että pistän taas surutta haisemaan ja elän törkeästi yli varojeni, mutta tämän yhden asian toteutan vielä kesän aikana. Olen saanut puristettua sitä varten rahaa kasaan jo lähes puolet summasta (lomarahojen kohdetta ei tarvinnut kahta kertaa miettiä) ja laskeskelin ottavani pari tuhatta velkaa sitä varten, mutta se järjestyy vuoden maksuajalla ja korottomana.
Lisäksi hankin uuden läppärin kammoamallani osamaksulla, mutta ostin sellaisen jolla pärjään useita vuosia ja sekin on koroitta ja kuluitta puhelinoperaattorilta. Läppärin lyhennykset otan säästyneistä matkakuluista, sillä kuulumme niihin onnekkaisiin, jotka jatkossa kulkevat seutulipun sijaan AB-vyöhykkeellä ja kun meitä kulkijoita on useita, niin säästökin on huomattava. Maksuaikaa on kolme vuotta, mutta eiköhän se tule nopeammin maksettua, enkä stressaa, vaikka menisikin ihan vain siinä ajassa.
Millekään muille isommille hankinnoille ei sitten lähivuosina olekaan mitään tarpeita eikä edes niitä haluja, joten näiden perään ei ole tulossa jatkoa loputtomien listojen muodossa.
Velkatilanne nyt on jotakuinkin seuraava:
- Nordealla on velkaa vähän päälle 7 tuhatta.
- S-Visa pyörii tasan 9 tuhannessa.
- Läppäri reipas tonni.
S-Visan korkoa nostettiin, joten kulut sillä ja Nordean lainalla ovat nyt aika samat.
Toistaiseksi ei muuta velkaa ole, mutta tulee vielä se noin 2 tuhatta jossain vaiheessa kesää. (Tämä on pohdittu huolella ja lyöty lukkoon eli siitä en mieltäni enää muuta.)
Alunperin ajattelin olevani velaton ensi vuoden kesään mennessä, sen maanisen vaiheen aikana siis. Mutta nyt tähtään ihan viimeistään vuoden 2022 kesään mennessä. En ole tehnyt tarkempia laskelmia, mutta pidän sitä jopa tällä vähän vähemmän pakkomielteenomaisella lyhentämisellä erittäin realistisena takarajana. Oikeasti uskon velattomuuden koittavan aiemmin, mutta selkeän takarajan halusin itselleni asettaa.
Enkä siis aiokaan tehdä tarkempia laskelmia eteenpäin, vaikka pidän edelleen tarkkaa kirjaa ja tarkkoja budjetteja. Nyt budjetissa on vain vähän enemmän tilaa elämiselle.
- Asuntolainaa olen nyt kevään aikana lyhentänyt ihan vähän vajaa 2 tuhatta (eli olen kuitenkin lyhentänyt velkojani reippaasti sen kautta, vaikka muut eivät paljoa ole edenneet)
- Tonni on pysynyt koskemattomana hätärahastossani
- Seligsonille olen sijoittanut 280 € (tämän hetkinen arvo tietysti enemmän)
- Nordnetille olen sijoittanut Superrahasto Suomeen 160 € (sekin on plussalla)
- Ennakkotililläni on tulevia laskuja varten odottelemassa n. 700 €
Eli ei tilanteeni mikään ihan mahdottoman huono ole. Mullahan periaatteessa olisi tuossa jo se raha irrotettavana minkä aion lainata. Mutta näihin en koske, varsinkin kun saan sen lainan korottomana. Mutta tiukan paikan tullen saisin sen noista irti.
Suunnitelmani jatkoon on seuraava:
- Lyhennän Nordeaa minimin tai 200 €. En ole vielä päättänyt kumman teen tai ehkä vaihtelen, se kun ei ole enää ihan niin tarkkaa. Viimeksi maksoin 200 €
- Maksan läppäriä normaalisti kuukausilaskuilla
- Tulevaa velkaa maksan tasan sillä summalla mikä siitä sitten tulee per kk eli maksuaika saa viedä sen tasan 12 kk
- S-Visaa alan sitten lyhentämään reippaammin, sillä sen lyheneminen myös pienentää minimierää
- Asuntolaina lyhenee nätisti joka kuukausi
- Pyrin laittamaan vähintään pari kymppiä kuukausittain rahastoihin, ainakin siihen saakka, että niihin olisi laitettu yhteensä tonnin verran
Ensimmäisenä tavoitteena on painaa Visa ja Nordea alle 5 tuhannen euron. Ehkä Visa ensin ja sitten siirryn Nordeaan. Tai sitten kun ne alkavat olla lähekkäin, niin fiiliksen mukaan kohdistan toiseen enemmän. Tai ehkä ihan ensimmäinen etappi voisi olla saada Visan summa Nordean alle.
Joskus saatan maksaa vain minimit kaikkiin, siihen olen antanut itselleni myös luvan, mutta jatkossa lyhennän myös Visaa aina vähintään minimin verran. Aiempi kulujen kierrättäminen sen laskun kautta johtui vain siitä, että sain Nordealle lyhennettyä enemmän. Koska sitä tarvetta ei enää ole, ei myöskään ole syytä jättää lyhentämättä.
En osaa yhtään arvioida miltä tämä kuulostaa ulkopuolisesta, varmaan siltä että olen menettänyt otteen kokonaan. Mutta ei huolta, homma on hanskassa vaikka moni sitä varmaan epäileekin. Itse koen saavuttaneeni lopultakin elämässäni hyvän tasapainon. Velkaa on tietysti edelleen aivan liikaa, mutta pystyn siitä huolimatta elämään aika mukavastikin ja samalla lyhentämään velkojani ilman jatkuvaa ahdistusta. Toki edelleen tiukasti budjettia noudattaen, mutta siinä on enemmän liikkumavaraa. Ja mikä parasta, työstressistä huolimatta nautin nykyisestä elämästäni!
Ihanaa kesää kaikille ja nauttikaa elämästänne! Aion jatkaa edelleen kirjoittelua tänne ja jonakin päivänä vielä julistan täällä kaikki velkani maksetuiksi!